"We've all heard that a million monkeys banging on a million typewriters will eventually reproduce the entire works of Shakespeare. Now, thanks to the Internet, we know this is not true."

Oraakkeli jäniksen hahmossa

Meidän Brysselimme

Rotaliasta oli keväällä 2012 jälleen tullut kutsu Brysselin-koondiksen kommerssiin, ja koska asuin parahiksi Saksassa ja maa muutenkin poltti jalkojen alla, päätin olla ensimmäinen rohkea tevisläinen, joka matkaisi EU-pääkaupunkiin.

Saksa saatetaan tuntea järjestelmällisyyden maana, mutta käsitykset siitä alkoivat karista, kun sovittu autokyyti ei ilmaantunutkaan tapaamispaikalle, eikä kuskia saanut puhelimitse kiinni. Hätäratkaisuna otettu huippunopea, ja perjantai-iltapäivällä luonnollisesti huipputäysi, juna puolestaan hyytyi alle puolimatkaan, joten luotisuora luotijuna vaihtui neljään eri kulkuneuvoon. Näiden hienoisten logististen ongelmien vuoksi 200 kilometrin matka veikin seitsemän tuntia, vaan lopulta pääsin perille ylelliselle villa-alueelle. Pyöriskelin hetkisen kadulla, sillä odotin jotain aikaisempien kommerssien kaltaista näkyvyyttä kuten juhlapaikalle saapuvia ihmisiä tai sini-musta-vihreää lippua, mutta osoite oli kuitenkin oikea, joten päätin sitten rohkeasti tuppautua vaikka vieraisiin juhliin. Myöhemmin kävikin ilmi, ettei Rotalialla ole Brysselissä omaa konventtia, minkä vuoksi juhlapaikat vaihtelevat, ja tällä kertaa perheilta oli erään jäsenen kotona. Sisällä meno olikin jo perinteisempää: pöytä notkui herkuista, ja heti kietouduttuani nauhoihini ja lätättyäni mytsini päähäni päräytettiin Gaudeamus igitur. Herkkujen ja oluen lisäksi tarjottiin Aasian-tuliaisina tuotua vodkaa, jonka tinnerimäinen aromi sai kaipaamaan pontikkaa. (En rohjennut maistaa.) Seura oli eleganttia ja ihastuttavan poikkitieteellistä, joskin lingvisteillä oli kolmen hengen kokoonpanolla kerrankin yliedustus. Rotaluksia paikalla oli yhdeksän, daameja hämmästyttävästi useampi ja lisäksi TVO:sta minä sekä VSO:sta kaksi naista, joiden kanssa löytyikin äkkiä yhteinen sävel, eikä viikonlopun aikana kertaakaan soinut riitasointuja.

Avausseremonia oli juhlallinen kuten aina: huone pimennettiin, kynttilät sytytettiin, miekan läiskäyksellä kuulutettiin ensin silencium, sitten silencium absolutum ja laulettiin ylväästi piirissä Värvide laul ja Gaudeamus. Tavallisesta osakuntalaiskokoonpanosta poiketen tilaisuuten osallistuivat myös perheen koira sekä ehkäpä kaikkien aikojen nuorin osallistuja, Eliisa, 3 v.. Kun kommerssi oli saatu arvokkaasti alkuun, oli kahvin ja kakun aika, joiden jälkeen hajaannuttiinkin yöpuulle. Omat uinumaolosuhteeni olivat suorastaan hulppeat, sillä minulla oli talon ylin kerros kokonaan omassa käytössäni. (Joskin nojatuolin valloitti kissa.)

Raukean aamupalan jälkeen ampaisimme äkkilähdöllä kaupunkikierrokselle. Retkikohteina olivat Afrikkalainen museo sekä parlamentti, joka tosin vaihdettiin grillilounaaseen koondiksen seniorin takapihalla. Museo oli hyvinkin vanhanaikaisesti koottu, eli esineet olivat esillä vitriineissä. Niitä oli laajalti kattaen arkielämän, naftaliiniin säilötyt höttiäiset, sotakirveet, täytetyt eläimet kustomoidussa savannimaisemassa ja puhveliparkojen kallokokoelman. Olisimme tosin kollektiivisesti kaivannut enemmän tietoa näyttelyesineistä: usein esimerkiksi naamion tunnistaa ilman opaskylttiäkin, vaan yritäpä siitä kulttuuria tuntematta sanoa, minkä sortin naamiaispuuhissa sitä käytetään. Siis ulos osakuntalaisia hellivään auringonpaisteeseen ja sulotuoksuja löyhäyttelevän grillin ääreen. Maittavan lounaan jälkeen pikaisesti kommerssivermeet ylle, rahtunen ehostusta ja taksiin. Vielä taksissakaan en varsinaisesti tiennyt, missä kommerssi tarkalleen ottaen pidetään, mutta ainakin saavuimme perille. Juhlapaikkana oli serbialainen ravintola, joka olikin varattu kokonaan meille, 13 hengen seurueellemme. Kokeneehkona Tallinnan ja Tarton kommerssien kävijänä äimistelin hetkisen päälukumme pienuutta, sillä vaikka tiesin etukäteen Brysselin konventin olevan vaikkakin elinvoimainen, myös väkimäärältään varsin vähäinen, olin silti odottanut enemmän vierailijoita muista koondiksista ja järjestöistä. Tällä kertaa oli 10 rotalusta sekä me kolme vierasta. Intiimiys paljastui kuitenkin hienoksi puoleksi.


Civ! Anttila, presidium ja humppapukineet
Kuva: Karl Haljasmets

Aluksi pidettiin K!K!K! eli virallinen kevätkokous, jossa todettiin lukuvuoden sujuneen hyvin ja aktiivisesti, sovittiin kesäpäivät ja valittiin toimihenkilöt. Kokouksen ja kommerssin välille oli näppärästi suunniteltu yleistä höpöttely- ja oluenjuontiaikaa, kunnes miekka jälleen kalahti pöytään ja kuulutettiin hiljaisuus Gaudeamukselle. Kommerssin aikana kuultiin perinteisesti seniorin ja oltermannin puheet sekä puheet edesmenneille, isänmaalle ja senioreille. Lisäksi laulettiin asiaankuuluvia lauluja väreille, isänmaalle ja edesmenneille. Loppupuolella oli Juramentumin aika, jossa jokainen vuorollaan lävistää pyhällä miekalla mytsinsä ja vannoo olevansa kunnollinen maansa kansalainen. Rotalian ylistämiseksi juodaan myös malja, mikä tosin kohdallani meni ohi ilmeisesti väärän säkeistön johdosta. Koondiksen miekka on verrattain tylsä, minkä vuoksi tämänkertaisesta Juramentumista jäi mytsiin lähinnä aukko eikä reikä, mutta niistä kaikista tulee olla ylpeä. Tervehdykset kuultiin VSO:lta, meiltä sekä Saksassa vaihto-opiskeluvuottaan viettävältä rotalukselta. Tervehdyksenämme vein pullon reininmaalaista juomaa sekä kolme Eläkeläisten Poro-solmiota – Rotalian väreissä luonnollisesti. Ne olivatkin silkka menestys. Heti mainitessani Eläkeläiset alkoivat rytmikkäät Humppa!-huudot raikua ja kravateille vislattiin ja hurrattiin. Ne koristivat kauniisti ja oikeassa järjestyksessä presidiumin jäsenten kauloja ja lisäksi ne toivat lisää letkeyttä presidiumilaisten muodolliseen tilanteeseen. Tervehdyksen lomassa kävi myös ilmi aikanaan tervehdyksenä viedyn ilmakitaran (ks. VSOP 1/99) kohtalo. Sitä oli kuulemma rakastettu niin valtaisasti, että se oli hajonnut jo vuorokauden liian ahkeran käytön jälkeen. Lisäksi ainakin rotalus Rait Huusmann oli jopa nukkunut kitara kainalossaan varjellen sitä muilta innokkailta soittajilta. Puheeni pidin sekavasti ja semihuonolla virolla, kuten usein kaiken, mitä sanon. Lopetus-Gaudeamus kajahti roimasti kovemmin kuin aloituslaulu, kuten tapana on.

Kommerssin jälkeen päästiin syömään perinteistä kommerssiapetta, eli possua, pottua ja salaattia, mistä ei kuulunut olevan valittamista, sekä juomaan olutta. Ravintolan pitäjä ja samassa persoonassa tarjoilijamme oli veikeä huuliveikko, joka puhui enimmäkseen omaa fuusiokieltään ja ilmoitti toistuvasti, ettei olutta tai muitakaan juomia enää tule. Tosin aina niitä ilmestyi, vaikkakin niiden saaminen ajoittain lähenteli taiteellista suoritusta. Erikoisuutena olivat snapsilasin vetoiset olutlasit, jotka tosin hienoisen protestoinnin jälkeen vaihdettiin asiallisen kokoisiin, ja pienet jäivät käytettäväksi vain kuriositeettina. Tarjoilijamme myös toistuvasti kaataessaan jollekulle olutta jätti pullon pohjalle muutaman tipan, jotka hän kaatoi jollekulle toiselle. Nämä pisarat saivat nimityksen "rebaste portsioon" eli fuksien annos, vaikkakaan ainoan rebasenkaan ei sentään tarvinnut olla kuivin suin. Kun Slivovits-tisle ja makeat liköörit oli juotu yhdessä ja erikseen, siirryttiin jatkoille. Bussia odotellessa laulettiin Kaunim linn on Eestis Tartu sekä laulettiin ja tanssittiin Bussipeatuse vals, jonka nationalistismieliset saarenmaalaiset tosin väittävät tunnettavan saarensa valssina. Jatkopaikkana oli seniorin asunto, jossa daamit olivat viettäneet naisten iltaa. Onnistuimme karkottamaan heidät kaikki melkein heti. Yön aikana juotiin viiniä ja solmittiin ystävyys- ja liikekumppanuussuhteita.

Aamulla päässä jyski kanuuna, varsinkin, kun naapurissa olleen kirkon moukaavat kellot olivat herättäneet jo seitsemältä. Vaan mikäpä siihen auttaisi kuin krapula-aamiainen. Viron edustuston saunatiloihin ei ilman ennakkoilmoittautumista ja henkilöllisyystodistusta ollut asiaa, mutta onneksi kukaan ei jäänyt ulos sateeseen. Perillä odotti kaikkea, mitä kyseisenlaisina aamuna tarvitaan: olutta, suolaista syötävää ja hyvä sauna, ja VSO:laiset toivat myöhemmin ihastuttavan kypsiä hedelmiä. Ensimmäinen ja ainoaksi jäänyt darraviisu oli Eva Black, jonka seniori johti arvokkaasti patongilla. Kiukaalle viskattu vesi-olut-seos toi yllättäen mainiot aromit saunaan. Ja mikä parasta, kun löylystä könyttiin, sade oli lakannut ja aurinko tullut esiin pilven takaa. Siis pöytä ja tuolit parvekkeelle ja roséviini auki. Muutaman tunnin onnellisen auringonpalvonnan jälkeen oli valitettavasti hajaannuttava kotimatkoille.

Kuusi kommerssia käyneenä voisin ehkäpä sanoa, että tämä oli niistä paras. (Vai onko viimeisin aina paras, vai eikö niistä vaan yleensä voi muistaa juurikaan mitään?) Suosittelen Brysselin-visiittiä ehdottomasti kaikille, jopa paatuneille kommerssi-addikteille, sillä kommerssin intiimiys on aivan omaa luokkaansa. On täysin mieletöntä oikeasti tutustua jokaiseen osallistujaan, ja siitä saattaa jopa helpommin syntyä uusia suhteita ihmisten välillä, kun taas isommissa kommersseissa tulee usein höpöteltyä hieman kaikkien kanssa ilman, että siitä syntyisi jotain pysyvämpää. Seuraava kerta onkin seniorijuhlimme tietämillä, sinne kaikki, sillä lienemme yhä vierailunikin jälkeen tervetulleita käymään, ja prosit kommerss!


Civ! Maria Anttila

Valid HTML 4.0!
Valid CSS!

Informaatiovuo osakunnasta: tilaa tvoaktiivi-sähköpostilista!

☆ ☆ ☆

Lähtisitkö mukaan? Tee ja tue: kannatusjäsenyys kaikille, opiskelijoille varsinainen tai ulkojäsenyys.

☆ ☆ ☆

Osakuntaravintola on esteetön! (Yläkerran sauna- ja kerhotiloihin kulku valitettavasti vain rappusia pitkin.) Tervetuloa!