Ei keskiverto aikuinen mies kolmesta kännistä humalaan tuu.

Oraakkeli jäniksen hahmossa

Nuorisotilanteita kellarissa 1956-2010

Kimmo, 26.5.2010

TVO muuttaa

Varian kuva Turun yliopiston karttasivuilla

TVO ei joudu kadulle! Turun yliopisto vuokrasi osakunnalle tilat Itäinen pitkäkatu 1:ssä sijaitsevan Varia-rakennuksen kellarikerroksista. Siellä TVO:lla on käytettävissä kerhotoimintaan tarvittavat tilat. Valitettavasti tila ei toistaiseksi sovellu kulttuuritapahtumien järjestämiseen samalla tavoin kuin Yo-talo C:n osakuntahuoneistossa on totuttu, vaan tilat pitäisi ensin remontoida. Sen toteutumiseen puolestaan menisi parhaimmillaankin useita vuosia, sillä koko Varia peruskorjataan todennäköisesti vuosikymmenen kuluessa, eikä mittavaa remonttia ole mielekästä toteuttaa ennen peruskorjausta.

Parhaillaan osakunnassa on meneillään mittava talkootyörupeama. TVO:n tavarat muutetaan toukokuun loppuun mennessä, ja arvokasta tavaraa on kertynyt paljon kuluneiden yli 50 ylioppilastalovuoden aikana. Sen jälkeen ja jo osin samanaikaisestikin alkaa uusien osakuntatilojen kunnostus- ja kohennustyö. Kaikkien osakuntalaisten apu on tarpeen, sillä askareen määrä on suuri. Tervetuloa!

Kimmo, 26.5.2010

TVO toimii toisaalla

TVO-Klubi

Kimmo, 20.5.2010

Viimeinen keikka pylvään takana

TVO:n liki viisikymmenvuotinen keikkajatkumo Ylioppilastalo C:n kellarihuoneistossa päättyy lauantaina 22.5.2010. Silloin osakunnan ovet ovat avoinna keskipäivästä alkaen, ja yleisöllä on mahdollisuus vielä viettää päivä arkkitehti Erik Byggmanin suunnittelemassa perinteikkäässä kerhohuoneistossa ennen kuin kiinteistön omistaja puratuttaa tilan pyykkituvan ja pyöräkellarin tieltä. Alkuillan viihtyisyydestä huolehtivat osakunnan senioriaktiivit.

Lauantain ohjelmisto koostuu dokumenttielokuvista, peleistä, dj-musiikista, muistopuheista ja memorabiliasta. Illan muistokonsertissa esiintyvät nykyiset osakuntalaiset ja TVO:lla opiskeluaikanaan vaikuttaneet TVO-veteraanit.

Tapahtumaan on vapaa pääsy. Osakuntahuoneiston äärellisen yleisökapasiteetin vuoksi kannattaa varmistaa sisäänpääsy saapumalla paikalle viimeistään varhain.

Kimmo, 11.5.2010

Nyt vietämme TVO-viikkoa

TVO-viikko on perinteikäs 1900-luvun henkinen tapahtumajatkumo, jossa TVO:lla järjestetään viikon ajan tapahtumia päivittäin. Edellisen vuosikymmenen ajan lähes joka viikko oli TVO-viikko – mikä on tehnyt arjen ja juhlan erottelusta konstikasta.

Nyt tapahtumat järjestetään näin:

Päivä  Tapahtuma   Lisätieto 
Maanantai 10.5. TVO:n hallituksen juhlakokous Palstalinkki
Tiistai 11.5. Turun yliopistojen avoin pöytäjalkapalloturnaus Palstalinkki
Keskiviikko 12.5. TVO-jamit Palstalinkki
Torstai 13.5. Kerhotorstai sekä pakkaus- ja muuttotalkoot Palstalinkki
Perjantai 14.5. TVO:n perinteinen performanssifestivaali Palstalinkki
Lauantai 15.5. Floranpäivän risteily Palstalinkki ja ilmoittautumisohje
Sunnuntai 16.5. Flipperiturnaus Palstalinkki

Jamit TVO:lla

TVO:n perinteinen performanssifestivaali

Mikko, 6.5.2010

TVO:n pöytäjalkapalloperinteet saavat jatkoa

Kickeriturnaus

TVO:lle kokoontuvat jälleen Suomen vikkelimmät ranteet ja tarkimmat pelisilmät kun jo perinteeksi muodostunut Turun yliopiston avoin pöytäjalkapalloturnaus järjestetään 11.5.2010 kellarin kätköissä.

Osallistuminen turnaukseen on ilmaista, pitää vain saapua paikalle ilmoittautumaan viimeistään varttia vaille 18. Myös ennakkoon ilmoittautuminen on mahdollista lähettämällä postia osoitteeseen turkufoos@gmail.com

Kimmo, 20.4.2010

J.M.K.E. soittaa täällä jälleen

J.M.K.E.

Viron valtakunnanpunkkari Villu Tammen luotsaama J.M.K.E. esiintyy pitkästä aikaa TVO:lla lauantaina 24.4.2010. Samalla keikalla punk-veteraanien kanssa esiintyvät Turku-punkin 2000-luvun konkarit uusien yhtyeidensä kanssa: anarkopunkorkesteri 1981 sekä fastcore-orkesteri The Reality Show.

Ennakkolippujen myynti tapahtumaan alkaa Turun Levykauppa äx:ssä (Kristiinankatu 4) keskiviikkona 21. huhtikuuta. Liput ennakkoon 6 e, ovelta 7 e.

Kimmo, 15.4.2010

Klassikko jo ennen alkuaan

Sekä punk että hc.

Muista myös festivaalin tukikeikka 21.4.2010!

Kimmo, 15.4.2010

Tue TVO-dokumenttielokuvaa keikoitse

Dokkaritukikeikkajuliste

TVO:lla kuvataan parhaillaan kahta erillistä dokumenttielokuvaa. Asialla ovat sekä Turun taideakatemian kuvausryhmä että Praat Productions -osuuskunta.

Turun taideakatemian kuvausryhmä järjestää elokuvalleen tukikeikan TVO:lla 28.4.2010. Osallistumalla voit punk-elämysten ohessa myös avustaa kroonisesti akuuttien rahahuolien kanssa rämpivää koulua - ja tulevat sukupolvetkin pääsevät kurkistamaan lopunaikojen tunnelmiin.

Kimmo, 8.4.2010

Lopunajan kuvat

Teenage Kicks

Lopunajan festivaalien yhteydessä TVO:lla avattiin alakulttuurihistoriallinen valokuvanäyttely, joka on nähtävissä häätöhetkeen saakka. Esillä on kokoelma Auran panimo -yhdistysaktiivi ja Suen ex-päätoimittaja Viki Kivisen rokkikukkokuvia TVO:lta vuosilta 1989–1997. Tunnistatko tutun rokkarin 15 vuoden takaa?

Kimmo, 5.4.2010

Lopun alku

Lopun kuva liikkuu.

Ks. illan ohjelma Lopunajan festivaalien sivuilla: http://www.loppu.fi/pv0.php.

Kimmo, 3.4.2010

Kiira 5v. -juhlakeikka. Paljon onnea vaan!

Tämä on juliste.

Kimmo, 9.3.2010

TVO:n 82. vuosijuhla

Kunniajäsen, inspehtori ja kuraattori

TVO juhli 82. vuosijuhlaansa lauantaina 6.3.2010 Liedon Vanhalinnassa. Perinteikkään riemukkaassa juhlassa esiintyivät pianisti Laura Tommola, runoilija Juha Kulmala ja TYY:n kuoro. Varsinais-Suomen liiton edunvalvontajohtaja Lauri Palmunen käsitteli juhlapuheessaan Turun erityispiirteitä ja vahvuuksia verrattuna samankaltaisiin Euroopan kaupunkeihin.

Katso civis Jani Vehkaperän valokuvaraportti juhlan kulusta.

Lopunajan toimikunta, 9.3.2010

Lopunajan festivaali

50 vuotta kovaa menoa ja tahti kiihtyy

Kaikki festivaalia koskeva tieto on koottu erillisille festivaalisivuille osoitteeseen www.loppu.fi.

Osa tapahtumapäivistä on loppuunmyytyjä. Voit tarkistaa tilanteen osoitteesta www.loppu.fi/liput.php. Sivuja päivitellään päivittäin, mutta aivan reaaliaikaisen tilanteen voi selvittää vain lippukaupassa.

Kimmo, 9.3.2010

Etusivuarkisto

Tältä etusivu näytti ennen vanhaan:

Valid HTML 4.0!
Valid CSS!

Informaatiovuo osakunnasta: tilaa tvoaktiivi-sähköpostilista!

☆ ☆ ☆

Lähtisitkö mukaan? Tee ja tue: kannatusjäsenyys kaikille, opiskelijoille varsinainen tai ulkojäsenyys.

☆ ☆ ☆

Osakuntaravintola on esteetön! (Yläkerran sauna- ja kerhotiloihin kulku valitettavasti vain rappusia pitkin.) Tervetuloa!