TVO:n hallituksen ja edellisen hallituksen kokous karonkassa 26. 1. 2002

 

Läsnä:  Tomi Hautakangas, Kristiina Kankaanpää, Kimmo Makkonen, Jutta Niemi, Emmi Wichmann, Riitta Jytilä, Anton Kupias, Otto Haaki, Kati Häkkinen, Jutta Nerg, Veljo Velling, Jenni Haaki ja Marko Pihl

1. Puheenjohtaja Tomi Hautakangas avasi kokouksen kello 18.00.

 

2. Laillisuutta ja päätösvaltaisuuta ei tarvita.

 

3. Työjärjestys, jota ei esitetty, hyväksyttiin lisäyksellä, että lisäykset ovat mahdollisia myöhemmin.

 

4. Ikkunaan osui lumipallo. Puheenjohtaja totesi, että lumipallon heitto ikkunaan on initiaatio, ja että lumipalloja heitetään tavallisesti päihteen vaikutuksen alaisena.

 

5. Puheenjohtaja totesi, että kaikki tarvittavat henkilöt ovat paikalla tai ovat tulossa paikalle.

 

6. Hauttis puhui teemasta osakuntatilan parannus, ja totesi, että naisia on lähtenyt hallituksesta runsaasti. Lähtijöitä muistettiin pusulla ja kuohuviinillä.

  Kristiina Kankaanpää: - On ollut suuri ilo olla kanssanne. Teatteriroolisyistä olen ehtinyt olla vähän kanssanne. Harmi, ettei ehtinyt olla kanssanne __ Ehkä ensi vuonna.

Jani Vehkaperä: - Nuoria fiksuja filosofityttöjä j…

Anton Kupias: - Ja vaikka ei fiksujakaan.

  Jenni Haaki: Kivaa on ollut. Lähin puoli vuotta en ole ehtinyt. Tiedätte syyn.

Jani Vehkaperä: - Mikä se syy on?

Jenni Haaki: - Rääkyvä pötkö siellä

Liki kaikki: - Piili!

Jenni Haaki: - Mutta tissiä en ole antanut osakunnalle. __ onkohan muuta sanottavaa.

Tomi Hautakangas: - Hyvät tissit.

Jenni Haaki: puheenvuoro Emmille.

  Emmi Wichmann: - En muista paljoakaan viime vuodesta. Jotkut ovat kiittäneet päivystyksistä – silloin kun olen muistanut tulla paikalle. TVO:sta en lähde mielelläni, mutta Turusta kyllä. Tulen mielelläni hallitukseen palattuani. Muut esittivät lukuisia tavaratilauksia. Emmi Wichmann: - Kirjoittakaa lista. Viisumi __. Hauska prosessi __. Viisumi päättyy 2. 1. 2003, silloin on poistuttava Australiasta.

Tomi Hautakangas: - Antakaa pullot juodaan ne pois.

 

  Tomi Hautakangas: - On kääntöpuolena uusia ihmisiä. Minkä H:n takia?

Jutta Nerg: - Olen kerran jo kokenut ja halusin kokea uudestaan.

Anton Kupias: Joku kuri ja järjestys täytyy olla, asiat hoituisivat rationaaliselta pohjalta, eivätkä epämääräiset tahot olisi preferoituja. Tavoitteena on, että kaikista kalenterissa olevista tilaisuuksista tiedetään ovatko ne oikeasti olemassa vai eivät. Tähän ollaan pitkälti myös päästy.

  Riitta Jytilä: - Apuisännän tehtävät eivät olleet odotettavissa. Kahdeksan markan olut oli suuri kannustin.

Tomi Hautakangas siteeraa Onni Varista: - Miksi ostaa suklaata jos tykkää paskasta.

Anton Kupias: - Asiantuntevat ihmiset asiantuntemusta vaativiin hommiin.

Jenni Haaki: - Ehkä tämä että

Tomi Hautakangas keskeyttää: - Seuraava henkilö!

  Jutta Niemi: - Miksi? Minua on jäsenyyteni alusta asti perehdytetty TVO:n toimintaan, ja tämä on luonteva jatko.

Jutta Nerg: - Miten tulit TVO:lle?

Jutta Niemi: - Dialecticalla oli tuossa tilaisuus, ja Marko puhui liittymään. Kisu liitti.

Otto Haaki: - Runoilija J. Vehkaperä puhukoon.

  Jani Vehkaperä: - Olen erittäin otettu, koska tämä on erittäin hienoa.

Tomi Hautakangas: - Millainen on uusi VSOP?

Jani Vehkaperä: - __ keväällä erotiikkanumero. Toivon, että kirjoittavat.

Tomi Hautakangas: - Jos VSOP ilmestyisi ja oltaisiin floranpäivän risteilyllä?

Jani Vehkaperä: - Ihmiset hyppäisivät mereen. Pidän vuoden tätä postia ja annan sen sitten jollekin nuorelle naiselle. __

  Marko Pihl: - Keksin, että TVO:ssa voi asua. Lähdin isännäksi, koska saa tilata kaljaa mitä tykkään juoda.

Kristiina Kankaanpää: - Muistan miten tulit osakuntaan. Olit Proffassa hirveässä kännissä ja asunto oli menossa huomenna __

 

Tomi Hautakangas: - Hyvällä mielellä tähän on tultu. Vuosijuhlapaikka on se, mikä se on päätetty olevaksi.

Jutta Niemi: - Tarmo olisi edullinen, 1000 markkaa, mutta liian työväenluokkainen?

Tomi Hautakangas: - Mennään Tarmon teatteriin. Päätetään se maanantaina.

 

 

7. Vuoden 2000 hallituksen tilinpäätös: Tomi Hautakangas: - Jäsenkokouksen päätös oli __

Otto Haaki: - En halua olla taloudenhoitaja, joka ei saa tilinpäätöstä aikaiseksi.

 

8. Puheet naiselle ja miehelle: Pete pitänee. Marko ei voi pitää puhetta, koska hän on isäntänä.

Jutta Niemi ei voi pitää puhetta, koska hän on emäntänä. Ehdotetaan Jutta Nergiä.

Jutta Nerg: “Ei ole mitään sanottavaa miehistä. Vihaan niitä.” Siis Jutta harkitsee.

 

9. Varsinaissuomalaisten laulu

 

10. Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 18.55.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

pj. Tomi Hautakangas

 

siht. Kimmo Makkonen